Aivovamma 2017 -symposiumi: biomarkkerit tulevat mullistamaan aivovammojen diagnostiikan

Yleisimmän aivovamman aiheuttajan, aksonivaurion, osoittamiseen ei toistaiseksi ole käytössä luotettavaa keinoa. Nykyisillä diagnoosimenetelmillä ei voida arvioida vamman vaikeusastetta tai vammasta toipumista. Vamman saanut henkilö saattaa puhua ja liikkua täysin normaalisti eikä vamma näy ulospäin. Ongelmia voi tulla vasta pitkänkin ajan kuluttua.

– Käytössämme olevat työkalut monien aivovamman keskeisten asioiden selvittämiseen ovat erittäin vajavaiset tai puuttuvat kokonaan, sanoo dosentti, aivovammojen hoidon ylilääkäri Olli Tenovuo Turun yliopistollisesta keskussairaalasta.

Tenovuo pitää todennäköisenä, että biomarkkerit tulevat mullistamaan aivovammojen diagnostiikan 5–10 vuoden kuluessa. Aivovamman osoittavia testejä voi olla käytössä jo ennen vuotta 2020. Biomarkkereilla tarkoitetaan pääasiassa verestä mitattavia merkkiaineita, jotka kertovat oleellista tietoa aivojen vaurioista.

– Biomarkkereita voidaan potentiaalisesti käyttää hyvin moneen eri tarkoitukseen: aivovamman toteamiseen jo tapaturmapaikalla, vamman luonteen arviointiin sekä hoidon onnistumisen seurantaan. On todennäköistä, että aivoja tutkittaessa joudutaan käyttämään usean merkkiaineen yhdistelmiä ja näiden automatisoitua tulkintaa. Aivovammat ovat monimuotoisimpia sairauksiamme.

Suomessa on arvioitu vuosittain tapahtuvan noin 35 000 aivovammalle altistavaa tapaturmaa. Aivovamman saa vuosittain arviolta 15 000−20 000 suomalaista, ja sen jälkitilan oireita on vähintään 100 000 henkilöllä. Jälkitilalla tarkoitetaan tapaturman välittömien vaikutusten paranemisen jälkeen ilmeneviä pitkäaikaisia tai pysyviä muutoksia. Kun mukaan lasketaan vammautuneen lähipiiri, aivovamma koskettaa noin puolta miljoonaa suomalaista.

Aivovamma 2017 -symposiumi 16.–17.3. Seinäjoki

Tervetuloa symposiumiimme kuulemaan lisää aivovamman diagnosoinnista, hoidosta ja kuntoutuksesta. Puhujina symposiumissa ovat aivovamman asiantuntijat. Järjestäjinä ovat Aivovammaliitto, Validia Kuntoutus ja Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri.

Tilaisuudessa kuullaan myös pysäyttäviä tarinoita vammautuneiden kokemuksista – kerralla rysähti ja kaikki elämässä muuttui. Annamaria Marttila vammautui liitovarjo-onnettomuudessa Lapin erämaa-alueella, missä ensihoitoa varten tarvittiin helikopteri. Marttila on kuntoutunut mm. toispuolihalvauksesta. Tällä hetkellä hän tekee tohtoriopintoja ja tutkii aivovamman saaneiden omakohtaisia kokemuksia.

Aivovamma 2017 -symposiumin ohjelma 

Haastattelupyynnöt
Olli Tenovuo
Dosentti, aivovammojen hoidon ylilääkäri
olli.tenovuo(at)tyks.fi
p. 050 4383802

 

Annamaria Marttila
annamaria.marttila(at)gmail.com
p. 044 573 3278

Lisätiedot symposiumista

Anne Porthén
Toiminnanjohtaja, Aivovammaliitto
anne.porthen(at)aivovammaliitto.fi
p. 050 536 6390