Verkostot

Eurooppalainen aivovammayhteistyö

 

Aivovammaliitto kuuluu eurooppalaisten aivovammajärjestöjen ketjuun BIF:n jäsenyyden kautta.

BIF – Brain Injured & Families European Confederation – muodostuu 17 jäsenjärjestöstä eri maissa. Se perustettiin vuonna 1999 tuomaan esiin traumaattisen aivovamman saaneet sekä heidän perheensä ja parantamaan siten heidän tilannettaan. Yhteen liittymisellä pyritään saamaan yhteinen ääni kuuluville.

 

BIF:n tavoitteita

 

- linkittää kansalliset aivovammajärjestöt Euroopan tasolla saamaan yhteisen äänensä kuuluviin

- nostaa aivovammautuneet esiin erityisenä vammaryhmänä

- koota yhteiseen ketjuun eri maiden aivovammautuneet

- kiinnittää huomiota aivovamman saaneiden tarpeisiin kuntoutukseen, uudelleen koulutukseen ja yhteisölliseen osallisuuteen

- kiinnittää huomiota siihen, että aivovamman saaneen perhekin kärsii ja tarvitsee tukea

- tehdä mahdolliseksi kaikille kansallisille jäsenjärjestöille oppia ja hyötyä toinen toistensa hyvistä käytännöistä

- EDF:n (European Disability Forum) jäsenenä kehittää vammaisten ihmisten tasavertaisuutta ja syrjimättömyyttä sekä turvata heidän kaikki oikeutensa

 

BIF:n kotisivut löydät tästä http://www.bif-ec.eu/

Vammaisten ihmisoikeudet

Vammaisten ihmisoikeudet on kirjattu YK:ssa.  Suomeksi selkokielelle laadittu dokumentti löytyy  täältä

Lisätietoa vammaisten ihmisoikeuksista löytyy myös seuraavista linkeistä:

Kehitysvammahuollon tietopankki

Ihmisoikeudet.net

Vammaisfoorumi

edistää vammautuneitten ihmisten yhteiskunnallista asemaa ja hyvinvointia.
Vammaisfoorumi ry on osa Euroopan vammaisforumia - European Disability Forum EDF.

http://www.vammaisfoorumi.fi/

Liikenneturva

www.liikenneturva.fi

Neurologiset vammaisjärjestöt NV

www.nv.fi