Poikkeusolojen jälkeenkin on elämää

30.04.2020

”Silmut ovat puun pantteja tulevaisuudelle – ne ovat lupaus, jonka puu on tehnyt itselleen siitä, että tulee huominen, jälleen uusi vuosi.”

Elämme nyt poikkeusoloja, mutta meidän tulee säilyttää usko huomiseen ja eheytymiseen. Poikkeusolot ovat vaikuttaneet meidän kaikkien elämään jollain lailla ja sosiaalinen eristäytyminen voi olla haastavaa. On keksittävä uusia keinoja ylläpitää sosiaalisia suhteita, koska kasvokkain rakkaimpien tapaaminen voi olla kiellettyä virustartuntariskin vuoksi.

Olen sitä mieltä, että kasvokkain kohtaamista ei voi täysin korvata digitaalisilla välineillä. On aivan eri asia tavata ihminen kasvokkain, kuin olla hänen kanssaan keskustelussa tietokoneen välityksellä. Varsinkin järjestötyössä ihmisten kohtaaminen on toiminnan ytimessä.

Uskon, että poikkeusolojen jälkeen maailma tulee muuttumaan ja toivon, että otamme reppuumme opiksi tästä hyviä ja arvokkaita asioita. Näitä voisivat olla toisten ihmisten erilaisuuden kunnioittaminen, arjessa pysähtyminen, toisten ihmisten auttaminen ja huomioiminen, uskallus kokeilla uutta sekä erehtyä.

Me Aivovammaliitossa olemme poikkeusoloissakin teitä jäseniämme, aivovammautuneita, aivovammautuneiden läheisiä ja yhteistyökumppaneitamme varten. Aloitamme toukokuussa Aivovammaliitossa Chat-kokeilun sekä vammautuneille että heidän läheisilleen. Haluamme luoda mahdollisuuden keskustelulle ja kohtaamiselle, ettei kukaan jäisi yksin poikkeusoloissakaan. Tule rohkeasti mukaan keskustelemaan ja kerro meille mitä muuta voisimme tehdä juuri sinun hyväksesi.

Oikein ihanaa vappua ja kevään aikaa. Pidetään toisistamme huolta.

Päivi Puhakka
toiminnanjohtaja, Aivovammaliitto

© 2020 Aivovammaliitto ry | Tietosuojaseloste | Suunnittelu ja toteutus Haaja

MENU