Aivovammaliitto ry:n syksyn koronatoimet

Koska koronatartuntojen määrä yhteiskunnassamme on jälleen kasvussa, haluaa Aivovammaliitto ry suojella yhdistystensä jäseniä, luottamushenkilöitään ja työntekijöitään.

Suomen hallitus ja THL ovat kehottaneet työnantajia suosimaan koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi etätyön mahdollisuutta ilman hallituksen antamaa suositusta. Tämän vuoksi Aivovammaliitossa työskennellään pääsääntöisesti etänä 10.8.-31.12.2020. Kokoukset ja tapaamiset järjestetään ensisijaisesti etäyhteyksillä. Jos on välttämätöntä järjestää fyysinen kokous, niihin on pyrittävä järjestämään mahdollisuuksien mukaan etäyhteys sitä haluaville.

Ei välttämättömät fyysiset tilaisuudet muutetaan etätilaisuuksiksi tai siirretään myöhempään ajankohtaan.  Tässä vaiheessa sopeutumisvalmennuskurssit ja Pääfest pyritään pitämään siten, että osallistujien ja työntekijöiden turvallisuus ei vaarannu. Jokaisen tapahtuman toteutumisesta tiedotetaan erikseen ja annetaan ohjeet turvalliseen osallistumiseen. Tapahtumiin ei saa osallistua, jos sinulla on koronaan liittyviä oireita (esim. kurkkukipu, kuume, nuha, yskä hengenahdistus, lihaskipu, pahoinvointi tai ripuli).

Vierailut Aivovammaliiton toimistolle on sovittava etukäteen Päivi Puhakan tai tavattavan työntekijän kanssa.

Aivovammayhdistykset ovat itsenäisiä yhdistyksiä, jotka voivat päättää jäsentapaamistensa järjestämisestä itsenäisesti. Aivovammaliitto ry toimittaa jokaiselle yhdistykselle avuksi korona-ajan ohjeistuksen, joita yhdistykset voivat halutessaan hyödyntää.

Lisätietoja:
Päivi Puhakka
toiminnanjohtaja, Aivovammaliitto ry
paivi.puhakka(at)aivovammaliitto.fi
puh. 050 536 6390

 

 

Aivovammaliiton toimisto suljettu heinäkuussa

Aivovammaliiton toimisto on suljettu heinäkuun ajan toimihenkilöiden kesälomaillessa. Palaamme työn ääreen jälleen elokuussa. Voit lomankin aikana lähettää meille sähköpostia. Niihin vastailemme lomalta palattuamme.

Aurinkoista kesää!

Kehittämistyö on tasapainoilua kysymysten ja vastausten välillä

Tukea aivovammautuneen läheiselle -hankkeen kehittämistyössä on kevään mittaan ajoittain oltu enemmän kysymysten kuin vastausten äärellä. Kehittämistyö käsitteenä voidaan määritellä tiedon ja käytännön kokemuksien hyödyntämiseksi olemassa olevien menetelmien ja prosessien parantamiseksi sekä uusien luomiseksi. Hankkeen aikana läheiset ovat tuoneet esille selkeitä muutostarpeita saamaansa tukeen vammautuneen hoidon aikana. Kun kuuntelee läheisten tarpeita ja toiveita tuesta ja ohjauksesta, ne eivät kuulostaa lainkaan mahdottomuuksiin meneviltä, vaan pikemminkin hyvin kohtuullisilta toiveilta siinä kohtaa, kun oma elämä on muuttunut silmänräpäyksessä. Silloin kun ei välttämättä ole vielä edes tietoa selviytyykö vammautunut hengissä tai toipuuko hän niin, että voi palata kotiin. Ja jos voi palata, niin minkälainen puoliso, sisarus tai lapsi kotiin sitten palaa. Läheisten toiveita ja tarpeita kuunnellessa ei varmasti kukaan ammattilaisista kiistä niiden oikeellisuutta, ja yksimielisyys tuen kehittämistarpeesta on työpajoissa ollut selvä.

Kevään aikana olemme voimavaraistavan tuen mallia kootessamme monta kertaa törmänneet samaan pohdintaan: kuinka paljon kehitteillä olevan mallin kautta voidaan läheisille tukea luvata?

Voimmeko mainita esimerkiksi neuropsykologin palveluja jo sairaalassaoloaikana, koska kaikissa sairaaloissa neuropsykologia ei ole? Ja jos onkin, mutta vammautunut on siinä kunnossa, ettei psykologia voi tavata, ei läheinenkään silloin pääse neuropsykologin kanssa keskustelemaan, vaikka aivovammojen ymmärtämisessä se olisi erittäin tärkeää.  Voidaanko mainita, että läheinen saa kriisiapua, jos sairaalassa tukea tarjoaa sairaalapastori, joka saattaa kuulostaa uskonnollisen avun tarjoamiselta, ja tämän vuoksi läheinen ei välttämättä tätä apua halua? Voidaanko mainita, että läheinen voi osallistua hoitokokoukseen, jos ei kaikkien kohdalla hoitokokousta saadakaan järjestettyä läheisen toiveesta huolimatta? Kuinka kuvata läheisen polkua vammautuneen hoitopolun rinnalla, kun jokaisen hoitopolku on yksilöllinen? Miten varmistaa, että jokainen läheinen saisi tietoa palveluista silloinkin, kun sairaalassaoloaika jää lyhyeksi, eikä kaikkea ehditä käydä läpi? Mitkä ovat kaikkein tärkeimmät asiat, jotka ainakin pitäisi kertoa? Kuinka paljon vastuuta tiedon antamisesta on hoitohenkilökunnalla ja kuinka paljon vastuuta tiedon hankkimisesta on läheisellä itsellään?

Voimavaraistavan tuen mallin kohdalla joudummekin pohtimaan kannattaako malliin kuvata sitä, mitä on tarjolla vai sitä, mitä pitäisi voida tarjota?

Tämä on erittäin hyvä kysymys. Onko läheiselle kriisitilanteessa enemmän apua siitä, että hän saa tietoa vain olemassa olevista varmoista palveluista sen uhalla, että jokin palvelu jää mainitsematta ja siten hyödyntämättä, vai onko parempi kertoa, että saattaa olla myös mahdollisuus palveluihin, jotka osalta jäävät kuitenkin saamatta? Onko palvelun puuttumisen aiheuttama pettymys kovempi hinta kuin se, että ei saa tietoa palvelusta laisinkaan? Luodaanko ”turhilla” lupauksilla enemmän pettymyksiä tuen tarpeessa oleville läheisille vai tarpeiden esiin tuomisella painetta palveluista vastaaville organisaatioille ja tahoille järjestää näitä läheisten tarvitsemia palveluita?

Mikä on yhden hankkeen tarkoitus ja merkitys suurten muutosten aikaansaamisessa? Riittääkö olemassa olevien ja varmojen palveluiden auki kuvaaminen hankkeen kehittämistyön tulokseksi vai tavoitellaanko palveluiden kehittymistä?

Muutosten ujuttaminen suurten organisaatioiden toimintatapoihin on hidasta ja hankkeen aikana saadaan varmasti aikaan jonkinasteinen tietoisuuden herääminen läheisten tuen tarpeesta ja toivottavasti myös näihin tarpeisiin vastaamista jollain tavoin. Se, kuinka paljon sairaaloissa tarjolla olevaan tukeen pystytään hankkeessa luotavalla voimavaraistavan tuen mallilla vaikuttamaan, jää vielä nähtäväksi. Varmaa on kuitenkin se, että tulevaisuudessa läheisillä itsellään on saatavilla enemmän tietoa omasta roolistaan vammautuneen rinnalla ja sitä kautta mahdollisuus vaikuttaa asioihin. Voimavaraistavan tuen malli tähtää siis myös läheisten voimaantumiseen. Mutta riittääkö se hankkeen tavoitteiden täyttymiseksi, ja siihen, että tulevaisuudessa läheiset kokevat saaneensa enemmän tietoa ja tukea?

Muun muassa näitä kysymyksiä jäämme hankkeessa pohtimaan kesän ajaksi ja toivottavasti lomien jälkeen palaamme kehittämistyön ääreen taas hieman viisaampina. Onneksi meillä on hieno työryhmä ja yhteistyökumppanit, joiden kanssa vuoropuhelua näistäkin kysymyksistä käydään ja etsitään yhdessä vastauksia! Suuri kiitos myös kaikille palautetta kevään aikana antaneille!

 

Kirjoittajat: Eeva Paavilainen ja Inkeri Hutri, Aivovammaliiton Tukea aivovammautuneen läheiselle -hankkeen työntekijät

ps. Meille saa lähettää ajatuksia ja pohdintoja näihin ja muihin kysymyksiin liittyen myös kesän aikana sähköpostitse.

 

Tukea aivovammautuneen läheiselle -hankkeeseen keskittyvissä blogikirjoituksissa ovat kirjoittajina hankkeen työntekijät, kehittämistyöhön osallistuvat läheiset, opiskelijat sekä sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset. Yhteistyössä hankkeessa ovat HUS, Metropolia-ammattikorkeakoulu, Aivotalo, OLKA, Suomen Neurohoitajat ry, Sairaanhoitajaliitto sekä Itä-Suomen yliopisto.

Aivovammaliiton tulevaisuuden vertaistoiminnan malli suuntaa toimintaa verkkoon

Aivovammaliiton tulevaisuuden vertaistuki- ja kokemustoiminnan mielikuvamallissa on huomioitu, että toimintaan on mahdollista osallistua paikkakunnasta riippumatta ja saavutettavasti.

Markku Wilenius esittää tulevaisuuskirjassaan, että digitaaliset ratkaisut kehittyvät nopealla tahdilla tuoden älykkyyttä ja tehokkuutta mukanaan. Sitran megatrendit 2020 -julkaisussa visioidaan teknologian kehitystä ja tulevaisuudessa teknologian odotetaan sulautuvan kaikkeen.

Sitran mukaan teknologian kehitys voi lisätä eriarvoisuutta, joten vertaistuki- ja kokemustoiminnan saavutettavuuden varmistamiseksi on tärkeä tuoda keskusteluun aivovamman saaneiden kokemuksia verkossa toimimisesta sekä huomioitava teknologisten ohjelmien saavutettavuus.

Vapaaehtoisten osallisuudella luodaan yhteisiä päämääriä

Aivovammaliiton vapaaehtoisille tehdyn kyselyn perusteella verkossa saatava vertaistuki koettiin vähiten tärkeäksi toiminnaksi. Verkkotoimintaan ja sen mahdollisuuksiin sekä haasteisiin syvennyttiin vapaaehtoisille suunnatussa kehittämistyöpajassa paremmin.

Vastaajista 44,12 % koki verkossa saatavan vertaistoiminnan olevan tärkeää, kun taas 88,24 % vastaajista koki, että yhdistysten vertaistukiryhmät sekä yksilöllinen vertaistuki on tärkeää. Vertaistuki- ja kokemustoiminnan kysely 2019.

Kehittämistyöpajassa keskusteltiin verkossa toimimisen haasteista ja mahdollisuuksista. Toiminta verkossa mahdollistaisi esimerkiksi sen, että vapaaehtoiset pystyvät antamaan vertaistukea paikkakunnasta riippumatta.

– ”No mulla oli kerran toiselta puolelta suomea tuettava. Siinä tulee hyvin just nää etäisyydet”

– ”Mullakin oli sama, muute ei pystyis tukea, jos ei olis näitä (välineitä)”

Vapaaehtoisten keskustelua työpajassa

Verkkotoiminnan haasteet koskivat laitteiden käytön monimutkaisuutta ja että monet aivovammautuneet opettelevat vammautumisen jälkeen verkon uudelleen. Vertaistoiminnan osallistumisen esteiksi koettiin muun muassa pitkät välimatkat ja aivovamman jälkitilan aiheuttama väsyvyys.

Mielikuvamallilla suuntaa vertaistoiminnalle

Vertaistoiminnan mielikuvamalli antaa mahdollisuuden suunnitella ja toteuttaa Aivovammaliiton vertaistuki- ja kokemustoimintaa verkossa. Vertaistuki- ja kokemustoiminta on osa Aivovammaliiton vapaaehtoistoimintaa, jota tehdään omasta vapaasta tahdosta ja ilman palkkaa.

Vertaistuki- tai kokemustoimijaksi kouluttautuminen perustuu omakohtaiseen kokemukseen aivovammasta. Vertaistukihenkilöt ja -ryhmänohjaajat toimivat vertaistensa parissa, kun taas kokemustoimijan tehtäviin kuuluu oman vammautumistarinan jakaminen suurelle yleisölle.

Verkkotoiminnassa on huomioitava toiminnan saavutettavuusasiat ja digipalvelulain asettamat vaatimukset. Saavutettavuus voidaan taata huomioimalla rakenteiden selkeys, selkokieli ja tarjoamalla tietoa kuvina, videoina sekä äänenä.

Mielikuvamalli voi toimia esikuvana tulevaisuuden vertaistoiminnasta, ja sen tarkoituksena on vastata teknologian kehityksen tuomiin haasteisiin niin Aivovammaliiton vapaaehtoistoimijoiden kuin työntekijöiden näkökulmasta.

Katso video opinnäytetyöstä tästä.

Lue lisää aiheesta tästä.

Lisätietoa:
Leena Koivusaari, suunnittelija, Aivovammaliitto ry
puh. 050 306 4181
leena.koivusaari@aivovammaliitto.fi

 

 

Url-osoitteet:
Opinnäytetyön videon linkki: https://virpi.humak.fi/bin/thesis/open/view01.pl?c8792c7129b7afecbe8aa49aa8579a8c

Opinnäytetyöhön voi tutustua tarkemmin: https://www.theseus.fi/handle/10024/343641

Tunnetko jo Aivomyrskyn?

Aivomyrsky on Aivovammaliiton järjestämä tapahtuma, joka on tarkoitettu lähivuosina sopeutumisvalmennuskurssin käyneille täysi-ikäisille aivovammautuneille henkilöille ja heidän aikuisille läheisilleen. Tänä vuonna Aivomyrsky järjestetään 25.-27.9.2020 Vervessä, Lahdessa.

Tapahtuman teemana on vertaistuki ja yhdessä toimiminen: ”Hyviä hetkiä ja onnen oivalluksia”.

Tapahtuman omavastuu on 50 €/henkilö.

Aivomyrsky-tapahtumaan haetaan täyttämällä Aivovammaliiton kurssien hakulomake. Lääkärinlausuntoa ei tarvita. Hakuaika päättyy 7.8.2020.

Lisätietoja:
Elina Perttula, kuntoutussuunnittelija
puh. 050 373 9076