Historiallinen joulu

Kristitty maailma viettää joulua Jeesuksen syntymän muistoksi joulukuun 25. päivänä.

Historiallinen Jeesus ei kuitenkaan syntynyt joulukuussa, vaan todennäköisimmin syksyllä. Raamattu kertoo syntymän tapahtuneen lehtimajajuhlan aikana, jota vietettiin syys-lokakuussa. Jouluevankeliumissa mainitaan, että tuolloin oli paimenia kedolla vartioimassa laumaansa. Laidunkausi kesti keväästä syksyyn, joten joulukuussa ei karjaa laitumelle viety. Luukkaan evankeliumin mukaan enkeli ilmoitti Marialle, Jeesuksen äidille, raskaaksi tulemisesta joulukuussa. Siitä on yhdeksän kuukautta syyskuuhun.

Jeesus ei myöskään syntynyt vuonna nolla tai yksi, vaan todennäköisimmin viimeistään 4 – 1 eKr. Jeesuksen kerrotaan syntyneen Herodeksen valtakaudella, joka päättyi tämän kuolemaan. Herodes puolestaan kuoli todennäköisimmin 4 vuotta, mutta viimeistään vuotta ennen ajanlaskumme alkua.

Tiesitkö, että Raamatussa ei myöskään missään mainita, että Jeesuksen syntymäjuhlaa pitäisi ylipäätään viettää? Itse asiassa joulua alettiin viettää vasta 300-luvulla. Ajankohdaksi vakiintui sen nykyinen ajankohta monestakin eri syystä. Monet kansat olivat viettäneet talvipäivän seisausta joulukuun loppupuolella. Muinaiset roomalaiset viettivät voittamattoman auringon juhlaa eli sol invictusta juuri 25.12. Roomalaiset viettivät myös saturnalia-juhlaa talvipäivänseisauksen paikkeilla. Koska pakanalliset pyhät haluttiin syrjäyttää, otettiin Jeesuksen syntymän muistopäiväksi päivä, jolloin oli jo perinteisesti juhlittu pimeyden väistymistä ja valon voittamista. Sana ’joulu’ kuulostaa paljon yule-sanalta. Yule oli muinaisgermaanien talvijuhla, jota vietettiin joulu-tammikuussa. Juutalaiset puolestaan viettävät hanukkaa kahdeksan päivän ajan marras-joulukuun aikana. Hanukkaan kuuluu olennaisena kynttilöiden sytyttäminen – hieman adventtikynttilämme tavoin.

Moni meistä koristelee jouluna kuusen. Se on vielä suhteellisen nuori jouluperinne meillä, sillä se yleistyi Suomessa vasta 1900-luvun alkupuolella. Jouluna jaamme usein myös lahjoja. Lahjojen jakoa juuri jouluna perustellaan muun muassa sillä, että itämaan viisaat miehet toivat Jeesukselle lahjoja. Tosin itämaan tietäjien muistopäivä on vasta loppiaisena. Espanjassa onkin perinteisesti jaettu joululahjat vasta tuolloin. Lahjojen jakaminen kuului myös roomalaisten saturnalia-juhlaan. Joulupukin esikuva lienee nykyisen Turkin alueella elänyt piispa Nikolaus, joka jakoi lahjoja lapsille. Punanuttuinen ja pitkäpartainen ulkonäkö, jona joulupukin nykyään tunnemme, syntyi vasta 1930-luvulla Coca-Colan mainoskampanjan myötä.

Tämäkin joulun on historiallinen koronapandemian vuoksi. Moni joulukuinen tapahtuma on peruttu, järjestetään etänä tai ulkona turvavälein. Useassa perheessä on lomautuksia ja työttömyyttä, jotka oletettavasti vähentävät joulupöydän yltäkylläisyyttä. Toivottavasti meistä jokainen saa kuitenkin nauttia joulun ajasta täysin rinnoin, poikkeuksellisesta ajasta huolimatta. Oikein hyvää joulua!

Joulu kuulostaa kulkuselta.
Joulu tuntuu pumpulilta.
Joulu maistuu piparilta
tai namuselta
tai mantelilta.
Joulu näyttää tähtöseltä.
Joulu näyttää kynttilältä.
Joulu tuoksuu vihreältä
tai punaiselta
tai ruskealta.
Sillä joulukuusi on vihreä
ja kuusen oksan kätkössä
on piparipossun seurana
kirkkaanpunainen omena
– Kaarina Helakisa –

 

Pia Warvas
tiedottaja-päätoimittaja
Aivovammaliitto ry, Aivoitus-lehti

Ikimuistoinen vuosi 2020, joka opetti paljon uutta – meille kaikille!

Vuosi 2020 on ollut poikkeuksellinen. Kun vuoden alussa tammikuussa aloitin projektikoordinaattorin sijaisuuteni Aivovammaliitossa, en voinut kuvitellakaan mitä tämä vuosi toisi tullessaan. Arvasin kyllä, että tämä uusi työtehtävä tuo tullessaan paljon uusia taitoja, opin tuntemaan uusia ihmisiä ja saan kokemusta järjestötyöstä sekä sen yhteiskunnallisesta roolista konkreettisesti. Mutta näiden lisäksi olen oppinut niin paljon muutakin uutta, mitä en osannut vuoden alussa edes kuvitella. Enkä varmasti ole ainoa!

Hanke eteni koronasta huolimatta

Kirjoittelin maaliskuussa tähän samaiseen blogiin ja tuolloin Tukea aivovammautuneen läheiselle -hankkeen voimavaraistavan tuen mallia oli aloitettu rakentamaan konkreettisesti työpajoissa 2019 kerätyn tiedon pohjalta. Samoihin aikoihin COVID-19 virus tuli ja mullisti meidän kaikkien työ- ja siviilielämän. Nyt taaksepäin katsoessa, on uskomatonta, että kaikesta tästä huolimatta Tukea aivovammautuneen läheiselle -hanke eteni lähes aikataulussaan. Toki, joitain kevään suunnitelmia jouduttiin siirtämään, perumaan tai järjestelemään uudelleen. Kaiken kaikkiaan Aivovammaliitossa on kuitenkin koko tämän poikkeuksellisen ajan ollut yhdessä tekemisen meininki ja mieletön tsemppi päällä.

Sattumalta, ennen kuin koronasta oli edes kuultu, julisti Maailman terveysjärjestö WHO vuoden 2020 sairaanhoitajien ja kätilöiden vuodeksi. Ja sellainenhan tämä vuosi 2020 todellakin on ollut, kaiken muun lisäksi. Tukea aivovammautuneen läheiselle -hankkeen tärkeänä yhteistyökumppanina ovat läheisten ja monien muiden ammattilaisten ohella sairaanhoitajat, jotka hankkeessa ovat toimineet hoitotyön asiantuntijoina. He ovat osaltaan olleet ideoimassa ja rakentamassa voimavaraistavan tuen mallia läheisille hankkeen alusta alkaen. Kuten olettaa voikin, korona vaikutti isosti myös hankkeen ja hoitotyön asiantuntijoiden yhteistyöhön. Erityisesti keväällä hoitajia tarvittiin kipeästi koronapotilaiden hoidossa sekä hoitoon varautumisessa. Siinä tilanteessa hoitajaresursseja ei ollut irrottaa kehittämistoimintaan, vaan kaikki resurssit kohdistettiin siihen, että koronapotilaat ja muut kriittisesti sairaat potilaat saivat tarvitsemaansa hoitoa. Onneksi, nyt kun tilanne on hieman selkiytynyt koronan suhteen, olemme taas syksyllä päässeet konkreettisemmin tekemään yhteistyötä näidenkin asiantuntijoiden kanssa.

Sairaanhoitajien ja muiden terveydenhuollon ammattilaisten osaamisella on suuri merkitys aivovammapotilaiden hoidossa. Aivoitus -lehdessä (3/20) haastateltiin kahta sairaanhoitajaa, jotka työskentelevät teho-osastolla, jolla hoidetaan aivovammapotilaita. He kuvaavat, että työ on haastavaa, mutta myös palkitsevaa. Aitoa iloa hoitajalle tuo se, kun näkee, että potilas toipuu. Toivotaan siis, että hankkeen päättymisen jälkeenkin tulevaisuudessa tämä eri sektoreiden välinen yhteistyö jatkuu ja eri tahojen osaamista pystytään hyödyntämään. Koska kaikkien näiden eri toimijoiden päämäärä on kuitenkin yhteinen: potilaiden/asiakkaiden ja heidän läheistensä hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen.

Hankkeen tulevaisuuden suunnitelmia

Syksy on jo pitkällä. Vaikka korona edelleen jyllää keskuudessamme, on voimavaraistavan tuen malli nyt valmistunut. Seuraavaksi sitten onkin aika kertoa mallista ympäri Suomea työskenteleville sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille, vertaistukijoille sekä kokemustoimijoille ja ottaa malli konkreettisesti käyttöön osana aivovammautuneiden henkilöiden läheisten tukemista. Heti tammikuussa 2021 toteutetaan seminaari, jossa ammattilaisia koulutetaan mallin ja materiaalien käyttöön. Lisätietoa seminaarista ja hankkeen muusta etenemisestä saa Aivovammaliiton nettisivujen kautta.

Hanke kokee taas vuoden vaihteessa muutoksia työntekijöiden parissa. Minun on aika siirtyä uusiin tehtäviin Julian palatessa perhevapaalta ja sijaisuuteni Aivovammaliitossa päättyy. Haluankin tässä kohtaa kiittää kaikkia, niin Aivovammaliiton työntekijöitä kuin liiton jäseniä sekä heidän läheisiään tästä todella mielenkiintoisesta ja opettavaisesta vuodesta. Aivovammaliitossa on jäseninä ja työntekijöinä upeita tyyppejä ja aito tekemisen meininki. Toivon, että ensi vuonna yhä useampi meistä voisi koittaa elää elämäänsä Robson Lindbergin moton mukaisesti: “See the invisible, do the impossible”.

Kirjoittaja: Inkeri Hutri, Projektikoordinaattori

 

Tukea aivovammautuneen läheiselle -hankkeeseen keskittyvissä blogikirjoituksissa ovat kirjoittajina hankkeen työntekijät, kehittämistyöhön osallistuvat läheiset, opiskelijat sekä sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset. Yhteistyössä hankkeessa ovat HUS, Metropolia-ammattikorkeakoulu, Aivotalo, OLKA, Suomen Neurohoitajat ry, Sairaanhoitajaliitto sekä Itä-Suomen yliopisto.

 

Jos toivoa ei olisi – Vertaistuki toivon tuojana

Toivo on asia, jota vakavan sairastumisen tai vammautumisen kohdalla voi olla hankala käsitellä. Tukea aivovammautuneen läheiselle -hankkeen kartoituksessa läheisiltä nousi esille toivon ylläpitämisen merkitys. Hoitohenkilökunta saattaa usein pelätä antavansa epärealistista tietoa aivovammasta toipumisesta ja siksi pyrkii pysymään tiedossa olevissa faktoissa. Tämä on ymmärrettävää, sillä kukaan ei halua olla tilanteessa, jossa läheinen on ottanut lohduttavat sanat totuutena ja vammautuneen voinnin romahtaminen tuleekin yllätyksenä. Ei haluta antaa turhaa toivoa.

Jos vammautuneen selviytyminen on epävarmaa ja vamman vakavuutta ei vielä voida arvioida, on tärkeää, että tämä tosiasia on selvillä. Läheisten täytyy olla tietoisia siitä, ettei mitään varmuutta ole. Kuitenkin tulevan odottaminen toivossa on henkisesti paljon helpompaa, kuin pelolla ja kauhulla huonojen uutisten odottaminen. Jos lopulta käykin niin, että vamman saanut perheenjäsen tai ystävä menehtyy tai vammautuu pysyvästi erittäin vaikeasti, on pettymys suuri, mutta olisiko asia helpompi kohdata, jos ei olisi koskaan ollut toivoa?

Toivotutkija Jari Kylmän mukaan masennuksessa korostuu toivottomuus. Silloin ei näe edessään mahdollisuutta, että asiat muuttuisivat paremmiksi. Toivottomuuden vastakohta on toivo. Se on elämää kannatteleva voima, joka antaa mahdollisuuden sille, että tulevaisuudessa asiat ovat paremmin. Toivo ei tarkoita yltiöpositiivisuutta, vaan siihen liittyy olennaisesti tilanteen hyväksyminen, myös silloin, kun tulevaisuus on epävarmaa. Näin ajatellen toivo ei ole lainkaan turhaa, oli tilanne mikä hyvänsä.

Jos ajatellaan läheisen mielenterveyttä tilanteessa, jossa sairaalassa olevan aivovamman saaneen perheenjäsenen selviytyminen ja tulevaisuus ovat epävarmoja, toivo voi auttaa jaksamaan. Ihmiset ovat kuitenkin erilaisia siinä, miten helppoa heidän on löytää toivoa vaikeissa tilanteissa. Toisille toivon ylläpitäminen on helppoa, kun taas toiset tarvitsevat siihen tukea.

Mistä toivoa voi löytää toivottomalta tuntuvassa tilanteessa?

Pelkästään rakkaan ihmisen näkeminen sairaalassa kaikkien laitteiden ja piuhojen keskellä voi tuntua toivottomalta. Voi nousta mieleen ajatus, että tuosta ei voi enää selvitä. Kun kuulee toiselta saman kokeneelta, että lähtötilanne oli heilläkin samankaltainen, mutta nyt vamman saanut perheenjäsen kävelee, puhuu ja asuu kotona, ehkä käy osa-aikaisesti töissäkin, voi antaa toivoa, jota ei välttämättä muuten olisi löytänyt.

Vertaistuki on yksi parhaista keinoista toivon luomisessa ja ylläpitämisessä. Kun ihminen on uudessa tilanteessa, eikä tiedä mitä on odotettavissa, voi vertaisen tarina selviytymisestä tuoda toivoa, joka lieventää pelkoa ja ahdistusta. Voi alkaa uskoa, että elämä jatkuu, ehkä erilaisena kuin ennen, mutta jatkuu kuitenkin. ”Ehkä tästä voi selvitä”.

Kun on vaikeassa ja ahdistavassa tilanteessa, voi yksin jäämisen tunne olla valtava. Jos saa jutella tilanteesta ja tuntemuksista vertaisen kanssa, voi tulla tunne, että ei olekaan yksin. Joku muukin on käynyt läpi tätä samaa ja hän ymmärtää. Vertaistuessa olennaista onkin ymmärretyksi tuleminen. Se, että joku vastaanottaa ajatukseni ja tunteeni ja ymmärtää mitä käyn läpi. Surevan lohduttaminen voi olla vaikeaa, eikä aina välttämättä tiedä, miten voisi vaikeassa tilanteessa toisen kohdata. Vertaisilla ei yleensä tätä ongelmaa ole, sillä heillä on syvällinen ymmärrys tilanteesta ja jo se riittää tuomaan lohtua.

Lukemattomia kertoja ihmiset ovat todenneet eri tilanteissa, että he ovat saaneet voimaa vertaistuesta. Että he ovat lukeneet tai kuulleet toisen saman kokeneen tarinan ja saaneet siitä toivoa tulevaan. Että he ovat nähneet, kuinka elämä muuttuneessa tilanteessa on sittenkin mahdollista, vaikka eivät sitä muuten olisi uskoneet. Tämä asia on moneen kertaan koettu, kerrottu ja toistettu: vertaistuki on korvaamaton voimavara.

Olen monesti kuullut sanottavan, että vertaistuessa tärkeintä on toivon lisääntyminen. Tästä on helppo olla samaa mieltä. Vertaistuen kautta toivon herääminen tapahtuu usein itsestään ja se auttaa kannattelemaan vaikeiden aikojen yli. Toisen tukeminen omien kokemustensa pohjalta taas voi vertaistukea antavalle olla erittäin voimauttavaa ja merkityksellistä.

Eeva Paavilainen
Projektisuunnittelija, Tukea aivovammautuneen läheiselle -hanke

 

Tukea aivovammautuneen läheiselle -hankkeessa kehitetään netin kautta tapahtuvaa yksilövertaistukea. Vertaistukitoiminnasta kiinnostuneita läheisiä tarvitaan mukaan!

Keräämme myös vertaistarinoita aivovamman saaneiden läheisiltä osaksi läheisille suunnattuja materiaaleja. Haluaisitko jakaa oman tarinasi?

Lisätietoa Tukea aivovammautuneen läheiselle -hankkeen ajankohtaisista asioista voit katsoa tästä linkistä (linkki avautuu sisäiselle sivustolle).

 

Pää pyörälle pelin avulla?

Aivovammaliiton Tee Kypärätemppu!- hanke on tänä syksynä julkaissut aivoihin, aivojen suojeluun ja aivovammoihin keskittyvän pelin, joka on suunnattu erityisesti ala- ja yläkouluikäisille. Pelissä hypätään tasolta toiselle siirtyen aivojen perustietoudesta aivojen suojelun merkitykseen ja lopulta aivojen mahdollisimman hyvään huoltoon. Miksi hankkeessa on päätetty siirtää aivoteemat pelin maailmaan perinteisten koulukiertueiden sijaan?

Perinteiset kypäräkampanjoinnin menetelmät todettiin jo ennen korona-aikakautta vanhentuneiksi ja tehottomiksi toimiksi hankkeessa. Vaikka hankkeen toteuttamat koulukiertueet otettiinkin kouluissa enemmän kuin hienosti vastaan, ne ovat jatkoa ajatellen Aivovammaliiton toiminnalle liian työläitä ja nyt koronarajoitusten vuoksi myös mahdottomia. Idea mobiilipelistä sopikin sekä ajan kuvaan että resursseihin loistavasti.

Nuorten Akatemia on toiminut pelin rakentamisessa yhteistyökumppanina ja pelin luomisen asiantuntijana. Akatemialla on runsaasti kokemusta nuorten aktivoimisesta ja oppimisen tehostamisesta pelillistämisen keinoin. Pelissä toteutuu helposti moniärsykkeisyys, mikä on erilaisten oppijoiden kannalta hienoa: peliin voi lisätä videota, ääntä, kuvia, toiminnallisia ryhmätehtäviä sekä perinteisiä lukutehtäviä. Peli mahdollistaakin oppilaiden kiinnostuksen herättämisen aihetta kohtaan helpolla ja kohderyhmän huomioivalla tavalla. Perinteiset tekstiä pursuavat oppimismateriaalit ovat sekä opettajille että oppilaille raskaita käyttää, miksi ylimääräisen materiaalin tuputtaminen kouluihin voi olla tehotonta. Päästä Pyörällä -pelin käyttökoodin voi sen sijaan ladata helposti sähköpostitse eikä teettäminen luokassa vaadi suuria ponnisteluja. Mikäli aiheet herättävät kiinnostusta ja opettaja kokee, että tarvetta aiheiden jatkokäsittelyyn on, löytyy hankkeelta syventävämpää opetusmateriaalia nettisivuilta ladattavaksi.

Jos kiinnostuit, testaa peliä ja anna siitä palautetta, jotta voimme kehittää peliä eteenpäin! Vaikka peli onkin suunnattu kouluikäisille, se voi hyvinkin tarjota uutta ajateltavaa myös vanhemmalle oppijalle.

Päästä Pyörällä -Pelin voi tilata täältä (linkki avautuu ulkoiselle sivustolle). Jatkossa pelin tilaus tulee olemaan osa Kypärätempun nettisivuja.

Kun pelin tilaa saa sähköpostiin kiitos-viestin, joka sisältää linkin pelin ohjeisiin sekä aktivointikoodin, jolla peli löytyy pelikaupasta.

 

Päästä hyvällä tavalla aina hieman pyörällä,

Henna

Tee Kypärätempun projektikoordinaattori

Kuunteluoppilaana

Jos lähdemme suunnistamaan metsään ilman karttaa, eksymme helposti. Mutta jos seuraamme vain karttaa, kompastumme ensimmäiseen kiveen.

Tämän elämänviisauden kuulin vuosia sitten kollegalta, joka jaksoi säännöllisesti muistuttaa kokemustiedon tärkeydestä ihmistyössä.

Sain nuorena sosionomiopiskelijana tilaisuuden osallistua kuunteluoppilaana vankilataustaisten miesten terapiaryhmään. Aluksi en jännitykseltäni pystynyt keskittymään tunnin kulkuun, mutta vähitellen korvani aukenivat. Aloin kuulla toinen toistaan uskomattomampia tarinoita siitä mihin elämä voi viedä. Ja kuinka avoimia ja rehellisiä nämä miehet olivatkaan. Kokemus teki minuun vaikutuksen ja sai minut palaamaan takaisin aihepiirin pariin entistä uteliaampana.

Jälkeenpäin ihmettelin, miksei opinnoissani yhdelläkään luennolla ollut kokemustoimijoita puhumassa. Uskon ja toivon kuitenkin, että tämä epäkohta korjataan ajan myötä.

Ilman kokemustietoa ammattilainen haluaa luottaa teoriatietoonsa, johon hän nojaa kuin suunnistaja karttaansa. Ammattilainen saattaa kokea, että hänen pitäisi aina tietää ja osata. Epävarmuuttaan hän ei halua näyttää, vaan pyrkii peittämään sen esittämällä kaikkitietävää. Tähän ansaan on helppo astua, mutta samalla se varmistaa, että todellista kohtaamista ja ymmärrystä ei synny. Mutta jos kartan lisäksi otamme huomioon kokemustiedon, niin kenties meidän ei tarvitse toistaa virheitä kerta toisensa jälkeen.

Parhaimmillaan teoriatieto ja kokemustieto yhdistyvät ja täydentävät toisiaan, jolloin syntyy syvällistä ymmärrystä. Jokainen tarina ja kokemus tarinan takana tuovat uutta näkemystä. Oma kokemukseni on, että kokemuspuheenvuoro on nimenomaan se, joka jää koulutuksista useimmille mieleen päällimmäiseksi. Ne herättävät, elävöittävät ja herkistävät kuulijoita. Ilolla kuuntelen myös, että yhä useammin myös eri organisaatioiden kehittämistehtävissä osataan hyödyntää kokemustoimijoiden tietoa ja osaamista.

Vuoden 2020 Pääfestillä tutustuin osallistujiin ja kuuntelin heidän tarinoitaan. Olin kuunteluoppilaana, jotta voisimme yhdessä luoda entistä parempaa toimintaa Aivovammaliittoon, sillä yksin siihen ei kukaan pysty – eikä onneksi tarvitse.

 

Otto Laitinen
Suunnittelija (Kokemus- ja vertaistoiminta)
Aivovammaliitto ry